Erikoispostaus: Kuinka yksi ihminen & hevonen voi muuttaa koko elämän!

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kirjoittaa jotain menneisyydestäni. Siitä mitä minulle on vuosien varrella tapahtunut ja kertoa miksi olen sellainen kuin olen. Nämä asiat ovat olleet minulle erittäin vaikeita käsitellä, enkä usko, että pystyn vieläkään puhumaan näistä kovin avoimesti. Sen verran olen kuitenkin saanut itsevarmuutta, että otan tietoisen riskin kertoessani näistä asioista nettiin.

Ala-asteen neljänteen luokkaan asti olin muistaakseni ihan tavallinen tyttö ilman mitään huolta ja murhetta. Elin siis täysin normaalia ja iloista elämää. Viidennen luokan alussa minua alettiin kiusaamaan koulussa, erinäisistä syistä joita en erikseen aio kertoa. Kiusaamiseni oli lähinnä nimittelyä ja syrjintää. Minua ei ikinä haluttu mukaan mihinkään, vaan sain olla aina yksin.

Kunnon kiusaamista jatkui aina peruskoulun loppuun asti. Koko viidennen ja yhdeksännen luokan välisenä aikana minulla ei ollut oikeastaan yhtään kunnon ystävää ja kaikki ryhmä- ja parityötkin sain koulussa tehdä yksin. Yläkoulun aikana koko koulu tunnisti minut. Eniten satutti kuulla kaikilta täysin tuntemattomiltakin ihmisiltä haukkuma nimiä itsestäni ja sitä, että jokainen koulun ihminen vain vältteli minua. Se, jos mikä söi ihmistä ja pahasti.

Pieni ja rikottu ihminen, joka EI KOSKAAN näyttänyt tuskaansa ulospäin..

Edes vapaa-aikanani en omistanut yhtäkään hyvää, varsinkaan omanikäistäni kaveriani. Ainoa ilonaihe minulla oli 12-14v. vanhana viikoittainen ratsastustunti. Se oli ainut asia mitä odotin joka viikko - elin siis ratsastustunnista toiseen. Muuten olin vapaa-aikanani yksin kotona tai joskus satunnaisesti monta vuotta nuorempien kavereideni kanssa. Vietin siis lähinnä kaiken ihmisten kanssa vietetyn aikani alakoulu ikäisten kanssa, joten tästä syystä jäin hirveästi jälkeen henkisessä kehityksessä.

Kun yhteishaun aika koitti, päätin hakea opiskelemaan johonkin muuhun kaupunkiin, pois Kouvolasta. Valitsin siis Lappeenrannan, sillä siellä minulla oli jo asunto valmiina ja muutenkin tuttu kaupunki. Luulin että uudessa koulussa kaikki olisi helpompaa, mutta väärin luulin. Oma epävarmuuteni varmaan hehkui minusta niin pahasti, että uudessa luokassanikin minua hiukan syrjittiin ja sain niskoilleni pientä kiusoittelua. Jos olisin ollut valmiiksi vahva ihminen, ei tämä olisi varmaan hetkauttanut minua pätkän vertaa, mutta kun olin valmiiksi poljettu maan tasalle tottakai tämäkin satutti.. Ja paljon.

Sain siis kokea kiusaamista yhteensä seitsemän vuotta.. Ala-asteen viidenneltä amiksen toiselle luokalle asti. Välillä minusta tuntui ettei vaan jaksa enää, ja monesti illat ja päivät kuluivatkin vain itkien ja valitellen elämää. Vaikkakin näiden seitsemän vuoden aikana, minulla oli kaksi viimeisintä vuotta ihana ja upea kisaponi ja mukava talliporukka, en silti kokenut itseäni onnelliseksi, koska todellisuudessa olin koko ajan yksin. Vapaa-aikanakin vietin aikaa vain silloin tällöin monta vuotta nuorempien ihmisten kanssa..

Näiden vuosien aikana minusta kehittyi siis ujo, sisäänpäinkääntynyt, todella varautunut, hiljainen ihminen. Tähän kaikkeen tapahtuikin yllättäen muutos, kun tutuistuin vuoden 2012 joulukuussa Henniin, joka on nykyisinkin paras ystäväni. Hennin ansiosta pääsin mukaan katsomaan Vikiä, josta onkin myöhemmin tullut minulle niin täydellinen hevonen kuin vain olla ja saattaa. Vikin myötä tutustuinkin Jennaan ja sitäkautta olen saanut paljon hyviä ja omanikäisiäni ystäviä.

♥

Heti Henniin tutustuttuani minussa alkoi tapahtua muutosta paljon parempaan suuntaan. En enää rypenyt itsesäälissä tai muutenkaan valitellut elämääni, koska Henni jos kuka ei sitä sietänyt kuunnella. Pikkuhiljaa aloin ymmärtääkkin, ettei elämä ollutkaan niin perseestä, kuin ennen luulin.

Kun täytin 18v. pahin shokki tuli varmasti vanhemmilleni. Olin ollut todella kiltti lapsi alaikäisenä. Tulin aikaisin kotiin, en ryypännyt, enkä bilettäny. Ei sillä, että heti täysikäisenä olisin aloittanut ryyppäämään, ehei. Ajokortin saatuani aloin viettää paljon aikaa Hennin, Jennan ja muiden kanssa iltaisin ulkona, joten väkisin illat aina venyivät ja kotiin tulin vasta myöhään.

Viimeisestä amisvuodestani tulikin yllättävän helppo. Minusta oli kasvanut kesänaikana niin itsevarma, että uskalsin ottaa pientä kiusoittelua jo läpällä ja lähinnä vaan naurahtaa vastaukseksi. Sain luokaltani myös kavereita, joiden kanssa tuli koulussa ja välillä vapaa-ajallakin vietettyä aikaa. Sekä tottakai Jennyn kanssa oltiin päivittäin jatkuvasti tekemisissä, kun olimme espanjassa työssäoppimissa.

Olen itse niin helpottunut miten pääsin kiusaamisesta yli yllättävän helposti. Siihen ei näköjään vaadittukaan kuin yksi ihminen ja hevonen, joiden ansiosta elämäni alkoi hymyilemään. Tosin tämäkään muutos ei ole tapahtunut ilman mukana tulevia haittapuolia..

Ennen olin ihminen joka ei ikinä sanonut kenellekkään vastaan missään asiassa, vaan kuunteli kaikki haukkumiset ja syytökset mukisematta. Nykyisin jos joku sanoo minulle jotain ikävään tai syyttelevään sävyyn, en osaa enää pitää suutani kiinni vaan vastaan välillä jopa turhan töykeästi takaisin, joten jos minä olen kyseessä - riidoilta ei voi koskaan välttyä. Onneksi lepyn kuitenkin nopeasti ja osaan myöntää tekoni, jos tulee sanottua jotain täysin tyhmää ja idiootimaista.

Vaikka olen tästä kaikesta päässyt yli, herkkyys näkyy minussa vieläkin. En usko, että tulen ikinä unohtamaan kaikkea mitä joskus sain kokea, mutta toivon, että saisin edes vähän ymmärrystä sen takia mitä olen saanut kokea ja ettei kukaan tuomitsisi minua ihan suoralta kädeltä. Iloitsen siitä, että minulla on nyt elämä hyvin, täydellinen hevonen & mahtavat ystävät ♥ Mitään muuta en hyvään elämään tarvitse :')

Ps. Kertokaahan toki mitä mieltä olitte & haluatteko joskus muulloinkin jonkunnäköisiä erikoispostauksia? :)